Iltakävely Vanhankylänniemessä

Reilun 2 kilometrin päässä Järvenpään keskustasta sijaitseva Vanhankylänniemi ja sen kehittäminen ovat olleet Järvenpään asialistalla vuosikymmeniä. Kartanon kahvilayrittäjät ovat vaihdelleet ja niemeen on yritetty saada elämää mitä erilaisin konstein. PuistoBluessin pääkonsertti on perinteisesti ollut Vanhankylänniemessä, mutta muuten alue on hiljainen. Ehkä matka Järvenpään keskustasta on kuitenkin liian pitkä? Tekemistä Vanhankylänniemessä kyllä olisi mm. kiva uimaranta …

Suomenlinna -se pakollinen Helsingin helmi

Minulla on ollut jo monta vuotta mielessä, että tahtoisin taas pitkästä aikaa käydä Suomenlinnassa. Nuorempana tuli siellä käytyä lähes vuosittain, mutta lasten ollessa pieniä tuntui sinne lähteminen liian raskaalta. Nyt sitten koitti lämpimähkö elokuun sunnuntai kun vihdoin pääsimme matkaan. Päätimme lähteä omalla autolla, joka olisi kuitenkin helpoin vaihtoehto. Mietittiin kuitenkin mistä löydettäisiin edullinen parkki Helsingin …

Edullisesti Lintsillä

Asumme lyhyehkön matkan päässä Linnanmäeltä, joten siellä tulee käytyä 1-3 kertaa kesässä. Lintsillä voi pienten lasten kanssa pärjätä aika vähällä rahalla. Leikki-ikäisille lapsille ei tarvitse ostaa välttämättä kallista ranneketta vaan tekemistä ja ihailemista riittää muutenkin. Huvipuistoalueelle on ilmainen sisäänpääsy. Linnanmäellä on myös 9 ilmaista laitetta. Suurin osa näistä on pienille lapsille suunnattuja, mutta aikuiset voivat …

Kaunis Kadriorgin puisto

Kaikille puistojen ja luonnon ystäville täytyy suositella Tallinnan reissulla käyntiä Kadriorgin puistossa, jota voi kutsua Viron omaksi mini-Versaillesiksi. Puistossa on upeiden kukkaistusten ja suihkulähteiden lisäksi esimerkiksi useita merkittäviä museoita sekä lapsille oma alue, jossa on lasten museon lisäksi leikkipuisto ja pieni tivoli. Itse keskityimme tällä ensimmäisellä visiitillämme vaeltelemaan puistossa ja ihmettelemällä heinäkuun vehreyttä. Puiston rakennuttamisen …

Ensimmäinen postaus

Tervetuloa! Hienoa että olet löytänyt sivustolleni. Ajattelin kertoa matkustelusta ja päiväretkistä Suomessa ja ulkomailla. Tahtoisin jakaa muille vinkkejä ja kokemuksia, joita he voivat hyödyntää omilla matkoillaan. Matkustelen yleensä yhdessä puolison ja kahden alle kouluikäisen lapsemme kanssa. Toisinaan pystymme lähtemään myös aikuisten ”laatu” viikonlopulle. Tämän blogin tuleva sisältö vielä mietinnän ja kehittelyn alla. Kerrothan mitä mietit …

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus